Maaorjuus Venäjällä syntyi 1600-luvulla, jolloin väestömäärä voimakkaasti kasvoi alueella. Ongelmaksi muodostui talonpoikien pakeneminen aateliston omistamilta mailta. Maaorjuus kattoi käytännössä lähes koko Venäjän, lukuun ottamatta pohjoisia ja Uralin takaisia alueita. Juuri sinne karkurit suuntasivat.
Maanomistajat vaativat tämän karkaamisen estämistä ja saivat vaatimuksensa läpi vuonna 1649. Talonpojat menettivät täydellisesti muuttovapautensa. Näin maanomistajat pääsivät vaatimaan heiltä entistä enemmän päivätöitä ja verosuorituksia.
Vuonna 1760 tilanomistajat saivat oikeuden karkottaa niskuroivia maaorjia Siperiaan, viisi vuotta myöhemmin niskuroijat voitiin karkottaa pakkotyöhön kaivokseen tai tehtaaseen.
Talonpoikien kapinoista vakavin ja tunnetuin on Jemeljan Pugatšovin aloittama Pugatšovin kapina vuonna 1773. Maaorjien vapautuminen toden teolla alkoi vasta Aleksanteri II:n aikana. Tsaarin mukaan uudistus oli parempi aloittaa ylhäältä kuin odottaa sen alkavan alhaalta. Vasta Stolypinin reformin jälkeen vuonna 1906 talonpojat pääsivät ryhtymään itsenäisiksi maanviljelijöiksi. Niistä varakkaimmat päätyivät teloitettaviksi sisällissodan aikana.
Mistä ’slave’- ja ’slav’ -sanojen kytkös johtuu?
Slaaveiksi kutsutaan itäisen Euroopan slaavilaisia kieliä puhuvia kansoja. Verkon etymologisen sanakirjan etymonline.com:in mukaan ’slave’- ja ’slav’ -sanojen kytkös johtuu siitä, että slaavit joutuivat usein valloittajien orjuuttamiksi. Heitä siepattiin ja kuljetettiin Volgaa pitkin orjiksi aina Persiaan ja Keski-Aasiaan saakka.
Venäjän orjakauppa erosi transatlanttisesta orjakaupasta
Transatlanttinen orjakauppa kehittyi, kun eurooppalaiset levittäytyivät Atlantin toiselle puolelle, jossa tarvittiin työvoimaa plantaaseilla. Eurooppalaiset hyödynsivät Afrikan sisäisiä orjamarkkinoita ja lastasivat ihmisiä Länsi-Afrikasta valtameren ylittäviin orjalaivoihin.
Professori Jukka Korpelan mukaan transatlantinen orjakauppa perustui rasistisiin käsityksiin ja siksi afrikkalaisten orjuuttaminen erosi esimerkiksi suomalaisten orjuuttamisesta isonvihan aikana: siepatut suomalaiset saatettiin esimerkiksi kouluttaa venäläisylimystön perheessä korkeaan asemaan. Heidän liikkumavapautensa ja yhteiskunnallinen asemansa olivat siis toista kuin Afrikasta viedyillä orjilla.
Venäjällä oli pitkään maaorjuutta
Vasta vuoden 1861 vapautusmanifesti julisti vapautuksen yksityisten kartanoiden maaorjille. Siihen saakka talonpojat olivat olleet maaorjan asemassa. Maaorja oli sidottu ilman muutto-oikeutta omaan asuinpaikkaansa, jonka hänen isäntänsä omisti.
Nitoiko maaorjuus Venäjän yhteiskunnan yhteen?
Näin oli asia ainakin Venäjän oikeuden ylin valvojan mukaan. Venäjän oikeuden ylin valvoja on Valeri Zorkin. Vuonna 2014 hän kirjoitti lakireformien historiasta pitkän artikkelin Rossiskaja Gazetaan. Siinä Zorkin kuvailee orjuuden olleen ”niitti”, joka piti venäläistä yhteiskuntaa kasassa:
Это «главная скрепа, удерживающая единство нации»
Tsaari lakkautti maaorjuuden 1861. Tämän Zorkin kuvailee ”tuhonneen jo suuresti heikennetyn yhteyden kansakunnan kahden perustavan sosiaalisen luokan, aateliston ja rahvaan välillä”.
”Kaikista orjuuden riesoista huolimatta juuri se loi pääniitin, joka piti yllä kansakunnan sisäistä yhtenäisyyttä”, Valeri Zorkin kirjoittaa.
Perustuslain ylin valvoja sanoo orjuuden lakkauttamisen pahentaneen sosiaalisia jännitteitä tsaarin ja rahvaan välillä eliminoimalla aateliston.
”Tästä tuli yksi perussyistä ’kapinoiden’ lisääntymiselle ja järjestäytyneille vallankumousprosesseille 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa”.
Venäjän kieli ja mieli 